Ensivaikutelma
Kirja on pehmeäkantinen, siinä on 304 sivua ja se sisältää myös mustavalkeita kuvia ja kaavioita. Kirja on kirjoitettu 1994. Toisin kuin Kauffmanin Origins of Order (1993), kirja ei sisällä matemaattisia yhtälöitä. Näyttää siltä, että se on suunnattu tavalliselle koulutetulle ihmisille.
Kansikuvassa on ihmisen jalanjälki, joka on liitetty viivalla kohtaan maapallolla. Maapallo on liitetty kohtaan linnunradalla. Kansi viitannee ihmisen kodittomuuden kokemukseen tieteellisen tutkimuksen eteemme avaamassa valtavassa luonnonlakien määräämässä avaruudessa. Kirja pohtii otsikon mukaisesti, miten voisimme palauttaa perimmäisen merkityksen tms. kokemuksen, jonka ihmiskunta näyttää kadottaneen tieteen kehityksen myötä.
Alaotsikkona on The Search for the Laws of Self-Organization and Complexity. Se viittaa Kauffmanin tutkimusalaan, joka on alkanut saada muotoaan. Stuart Kauffman on Santa Fe Instituutin jäsen ja saanut MacArthur Fellowship-palkinnon.
Ylimpänä kirjan takakannessa on siteerattu Carl Sagania, joka sanoo: "An important new argument." Esittelyteksti alkaa: "A major scientific revolution has begun, a new paradigm that rivals Darwin's theory in importance...".
Esipuhe
Kauffman aloittaa toteamalla, että yli vuosisadan ajan eliöissä ja niiden yhteistoiminnassa havaittava järjestys on pyritty selittämään vain yhdellä teorialla. Tämä teoria on Darwinistinen luonnonvalinta, jonka uutta synnyttävä voima on sattuma. Sen mukaan olemme vain äärimmäisen epätodennäköinen vahinko äärettömän suuressa kylmässä aika-avaruudessa. Kauffman kuitenkin epäilee, että tämä näkemys on vajaa ja sitä täytyy täydentää itseorganisoituvuuden käsitteellä. Hän näkee tämän olevan syy järjestykselle, jota näemme luonnossa. Meidän täytyy vaan päästä selville tämän ilmiön lainalaisuuksista.
Kauffman kertoo, että edeltäneet kolmesataa vuotta ovat olleet reduktionismin kukoistuskautta. Sen tuoma tieteellinen ja tekninen edistys on ollut huimaa ja on varmasti jatkossakin. Mutta yksinkertaisista osista koostuva ilmiö voi olla niin monimutkainen, ettei sen ominaisuuksia voida selittää pelkästään tuntemalla se osat. Mieleeni tulee esimerkiksi aivot. Voimme tietää hyvinkin tarkkaan yksittäisen synapsin toiminnasta, mutta on vaikea nähdä mikä yhteys yksittäisellä synapsilla on ajattelutoimintaan.
Se nousee synapsien syvyyksistä...
Yksi tärkeä käsite edelliseen liittyen on emergenssi. Se tulee latinankielen sanasta emergere, joka tarkoittaa nousemista ylös tai ulos jostakin. Filosofisena käsitteenä tämä tarkoittaa sitä, että yksinkertaisista osista, joiden ominaisuudet osaamme selittää, muodostuneella kokonaisuudella on ominaisuuksia, joiden selittämistä ei voi enää palauttaa sen osasten ominaisuuksiin.
Voidaan tehdä ero vahvan emergenssin ja heikon emergenssin välillä. Vahva emergenssi on sitä, että ilmiön selitys on periaatteessakin palautumaton alemman tason selityksiin ja joitain ontologisesti täysin uutta on syntyy. Vahvan emergenssin käsite on käytössä lähinnä filosofiassa esim. jotkut ajattelevat tietoisuuden olevan tällainen ilmiö. Heikko emergenssi tarkoittaa, että ilmiön selitys voidaan palauttaa alemman tason selityksiin tai että tämä on periaatteessa mahdollista, mutta ei käytännössä, koska esim. laskentakapasiteetti loppuu kesken.
Esimerkkejä heikosta emergenssistä voisi olla vaikka Game of Life tai lintujen ja kalojen parvikäyttäytyminen. Näistä voi muodostaa simulaatioita, mutta simulaation lopputulosta on vaikea arvioida etukäteen. En ole varma mitä ajatella vahvan emergenssin simuloinnin mahdollisuudesta.
Alla on mielenkiintoinen videopätkä, joka toivottavasti valaisee hiukan, mistä itseorganisoituvuudessa ja emergenssissä on kyse tieteellisen tutkimuksen piirissä.
Tämä on mielenkiintoista. Olen itsekin ajatellut, että sattuma ja luonnonvalinta muodostavat vajaan naturalistisen selitysmallin ja tarvitsemme vielä tuntemattoman luonnonlain tai lakeja elämän selittämiseksi. Itseorganisoituvuus vaikuttaa hyvältä ehdokkaalta. Näillä eväillä lähdemme jatkamaan matkaa.
Kirja on pehmeäkantinen, siinä on 304 sivua ja se sisältää myös mustavalkeita kuvia ja kaavioita. Kirja on kirjoitettu 1994. Toisin kuin Kauffmanin Origins of Order (1993), kirja ei sisällä matemaattisia yhtälöitä. Näyttää siltä, että se on suunnattu tavalliselle koulutetulle ihmisille.
Kansikuvassa on ihmisen jalanjälki, joka on liitetty viivalla kohtaan maapallolla. Maapallo on liitetty kohtaan linnunradalla. Kansi viitannee ihmisen kodittomuuden kokemukseen tieteellisen tutkimuksen eteemme avaamassa valtavassa luonnonlakien määräämässä avaruudessa. Kirja pohtii otsikon mukaisesti, miten voisimme palauttaa perimmäisen merkityksen tms. kokemuksen, jonka ihmiskunta näyttää kadottaneen tieteen kehityksen myötä.
Alaotsikkona on The Search for the Laws of Self-Organization and Complexity. Se viittaa Kauffmanin tutkimusalaan, joka on alkanut saada muotoaan. Stuart Kauffman on Santa Fe Instituutin jäsen ja saanut MacArthur Fellowship-palkinnon.
Ylimpänä kirjan takakannessa on siteerattu Carl Sagania, joka sanoo: "An important new argument." Esittelyteksti alkaa: "A major scientific revolution has begun, a new paradigm that rivals Darwin's theory in importance...".
Esipuhe
Kauffman aloittaa toteamalla, että yli vuosisadan ajan eliöissä ja niiden yhteistoiminnassa havaittava järjestys on pyritty selittämään vain yhdellä teorialla. Tämä teoria on Darwinistinen luonnonvalinta, jonka uutta synnyttävä voima on sattuma. Sen mukaan olemme vain äärimmäisen epätodennäköinen vahinko äärettömän suuressa kylmässä aika-avaruudessa. Kauffman kuitenkin epäilee, että tämä näkemys on vajaa ja sitä täytyy täydentää itseorganisoituvuuden käsitteellä. Hän näkee tämän olevan syy järjestykselle, jota näemme luonnossa. Meidän täytyy vaan päästä selville tämän ilmiön lainalaisuuksista.
Kauffman kertoo, että edeltäneet kolmesataa vuotta ovat olleet reduktionismin kukoistuskautta. Sen tuoma tieteellinen ja tekninen edistys on ollut huimaa ja on varmasti jatkossakin. Mutta yksinkertaisista osista koostuva ilmiö voi olla niin monimutkainen, ettei sen ominaisuuksia voida selittää pelkästään tuntemalla se osat. Mieleeni tulee esimerkiksi aivot. Voimme tietää hyvinkin tarkkaan yksittäisen synapsin toiminnasta, mutta on vaikea nähdä mikä yhteys yksittäisellä synapsilla on ajattelutoimintaan.
Se nousee synapsien syvyyksistä...
Yksi tärkeä käsite edelliseen liittyen on emergenssi. Se tulee latinankielen sanasta emergere, joka tarkoittaa nousemista ylös tai ulos jostakin. Filosofisena käsitteenä tämä tarkoittaa sitä, että yksinkertaisista osista, joiden ominaisuudet osaamme selittää, muodostuneella kokonaisuudella on ominaisuuksia, joiden selittämistä ei voi enää palauttaa sen osasten ominaisuuksiin.
Voidaan tehdä ero vahvan emergenssin ja heikon emergenssin välillä. Vahva emergenssi on sitä, että ilmiön selitys on periaatteessakin palautumaton alemman tason selityksiin ja joitain ontologisesti täysin uutta on syntyy. Vahvan emergenssin käsite on käytössä lähinnä filosofiassa esim. jotkut ajattelevat tietoisuuden olevan tällainen ilmiö. Heikko emergenssi tarkoittaa, että ilmiön selitys voidaan palauttaa alemman tason selityksiin tai että tämä on periaatteessa mahdollista, mutta ei käytännössä, koska esim. laskentakapasiteetti loppuu kesken.
Esimerkkejä heikosta emergenssistä voisi olla vaikka Game of Life tai lintujen ja kalojen parvikäyttäytyminen. Näistä voi muodostaa simulaatioita, mutta simulaation lopputulosta on vaikea arvioida etukäteen. En ole varma mitä ajatella vahvan emergenssin simuloinnin mahdollisuudesta.
Alla on mielenkiintoinen videopätkä, joka toivottavasti valaisee hiukan, mistä itseorganisoituvuudessa ja emergenssissä on kyse tieteellisen tutkimuksen piirissä.
Tämä on mielenkiintoista. Olen itsekin ajatellut, että sattuma ja luonnonvalinta muodostavat vajaan naturalistisen selitysmallin ja tarvitsemme vielä tuntemattoman luonnonlain tai lakeja elämän selittämiseksi. Itseorganisoituvuus vaikuttaa hyvältä ehdokkaalta. Näillä eväillä lähdemme jatkamaan matkaa.