Tapio Puolimatka: Tiedekeskustelun avoimuuskoe

Kannessa yläkulmassa lukee "Mitä tapahtuu, kun tunnettu teisti esittelee ateistifilosofin kriittisiä näkemyksiä valtakunnan suurimmassa lehdessä?"

Tapio Puolimatka on kenties Suomen tunnetuin akateeminen teisti. Kirja käsittelee samoja aiheita kuin hänen aikaisemmat kolme teostaan Usko, tieto ja myytit, Usko, tiede ja evoluutio sekä Usko, tiede ja Raamattu. Nämä aikaisemmat kirjat ovat nostaneet Puolimatkan Skepsiksen toimesta Suomen johtavan huuhaaprofessorin asemaan. Auttaako Skepsiksen huuhaapalkinto pitämään kreationistien sulkeutuneen maailmankuvan poissa tiedekeskustelun piiristä vai onko se esimerkki sulkeutuneisuudesta?

Ensimmäinen kosketukseni Puolimatkaan tuli kasvatustieteen opintojen yhteydessä. Tentittäviin kirjoihin kuului Puolimatkan teos Opetusta vai indoktrinaatiota. Kirja oli mielestäni hyvä ja uusia ajatuksia herättävä. Myöhemmin olen lukenut Puolimatkan kolme edellä mainittua kirjaa ja ollut juontamassa kahta keskustelutilaisuutta, joissa Puolimatka on ollut mukana. Puolimatka on minusta kiinnostava ja älykäs henkilö. Tosin hän ei ehkä saa puettua sanottavaansa aina kaikkein lyhimpään yksinkertaisimpaan muotoonsa.

Ymmärrykseni mukaan Puolimatkan tavoite on tuoda Suomalaiseen keskusteluun muualla maailmassa käytyä akateemista keskustelua teismin oikeutuksesta sekä kriittistä näkökulmaa naturalismiin. Erityisesti kritiikkiä saa nykyinen opetukseen ja tieteeseen vahvasti liittyvä naturalistinen oletus, jonka mukaan tiede osoittaa ettei Jumalaa ole olemassa tai vaikka olisikin, Jumalan olemassaolo ei saa mitään vahvistusta tieteestä. Näin ollen Jumalaan uskominen on väistämättä jotenkin älytöntä puuhaa.

Jos mielii tutustua Puolimatkan esittelemiin ajatuksiin, niin suosittelen ohittamaan aikaisemmat kolme kirjaa ja lukemaan Tiedekeskustelun avoimuuskokeen. Kirja oli näihin verrattuna mielestäni selkeämpi ja jäsentyi mukavasti Suomessa käytyjen keskustelujen ja Puolimatkalle esitettyjen vastaväitteiden ympärille. Se antaa paremmin kokonaiskuvan Puolimatkan esittämistä keskeisistä ideoista. Tämän jälkeen voi varmaankin helpommin pureutua asioihin aikaisempien kirjojen avulla, jos kiinnostusta on.

En mieltynyt suuremmin Puolimatkan kirjoitustyyliin tämän kirjan kohdalla. Monessa kohdassa keskustelukumppaneiden väitteitä tai sanomisia kommentoitiin "ei onnistu kuitenkaan huomaamaan", "ei näytä olevan tietoinen" sekä motiiveja tyyliin "pyrkii sivuuttamaan", "katsoo voivansa" ja "jättää kertomatta". Tästä tuli jotenkin sorkkiva olo. Puolimatka on tosin itsekin joutunut tämän kaltaisen, mutta perusteettoman ja pahempien, henkilökohtaisten hyökkäysten kohteeksi. Pidän kuitenkin vähemmän poleemisesta tyylistä älyllisiä argumentteja esitettäessä. On myös vaara, että kirjoitustyyli herättää lisää epä-älyllisiä tunnepohjaisia vastineita. Tällaista tunnepitoista puheenvuoroa olen itse saanut paikanpäällä todistaa ja nettikirjoittelusta lukea.

Tiedekeskustelun avoimuuskoe, UTM, UTE ja UTR sisältävät myös paljon toistoa. Yhden luvun sisällä tai kirjan eri osien välillä törmää usesasti lähes samansisältöisiin lauseisiin tai kappaleisiin. Usein jotakin uutta asiaa pohjustetaan kirjoittamalla auki jotain aikaisemmin selitettyä. Tekstiä olisi voinut reilusti tiivistää ja luottaa siihen, että lukija ymmärtää asiat, kun ne kerran hyvin selittää. Liika toisto tekee lukemisestä välillä puuduttavaa.

Yleisesti ottaen Puolimatka tekee tarkkoja havaintoja ja kritisoi muiden ajatuksia napakasti. Hän myös pystyy mielestäni tekemään hyvin oikeutta vastapuolen näkemyksille. Tämä ei näyttäisi onnistuvan niinkään hyvin vastaväittäjiltä. Harva ateisti edes vaivautuu kunnolla paneutumaan esitettyihin argumentteihin.

Jotkut Puolimatkan esittämät ajatukset tuntuivat hiukan luonnosmaisilta, eivätkä herättäneet välitöntä päännyökyttelyä. Enimmäkseen sanottava tuntui kuitenkin harkitulta ja vakaalta. Erityisesti allekirjoitan pääteesin siitä, että nykyistä (metatason) tiedekeskustelua vaivaa jonkinlainen ateistis-agnostisesti virittynyt ideologinen sulkeutuneisuus. Tätä sulkeutuneisuutta leimaa tunnevoittoinen lähestymistapa, jota ei tarvitse oikeuttaa argumenteilla. Kristillisen filosofian nousu akateemisessa maailmassa haastaa naturalismin todellisella tavalla. Vastaukseksi ei riitä, että se kuitataan fundamentalistiksi tai kreationistiksi leimaamalla.

Suosittelen kirjaa asiasta kiinnostuneille. Muille se voi olla liian raskassoutuinen.

Torey Hayden: Nukkelapsi

Torey Hayden kirjoittaa kirjoja lapsista, jotka ovat erityisopetuksen piirissä. Lapsilla on kehityshäiriöitä ja erilaisia oppimisvaikeuksia, mutta yleensä keskeisenä teemana vaikuttaa olevan kaltoin kohdellut lapset. Haydenin kirjat ovat saavuttaneet suuren suosion ympäri maailmaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tutustun hänen tuotantoonsa.

Kirja yllätti minut positiivisesti. Se oli kirjoitettu mukaansatempaavasti Haydenin omasta näkökulmasta erityisopettajana. Kirja perustuu tositapahtumiin, mikä lisäsi sen vaikuttavuutta. Kirjan käsittelemistä raskaista aiheista huolimatta kirjassa oli positiivinen ja toiveikas pohjavire. Tämä on kunnioitettava saavutus. Vielä kunnioitettavammalta tuntuu Haydenin työ lasten kanssa, mikäli kirja kuvaa tapahtumia todenmukaisesti, mitä en kylläkään epäile.

Kirja keskittyy tyttöön, joka ei puhu tai ota kontaktia ympärillään oleviin ihmisiin. Tämä lähes katatoninen tila murtuu vain hetkittäin silmittöminä raivokohtauksina. Torey lähtee salapoliisin lailla tutkimaan asiaa. Mikä saa lapsen toimimaan näin?

Joku on sanonut, että hyvyyttä on todella vaikeaa kuvata taiteen keinoin sortumatta naiiviuuteen. Tämä kirja onnistui mielestäni tässä poikkeuksellisen hyvin. Suosittelen.

Leo Näreaho: Mieli, aivot ja filosofia

Tämän löysin ihan sattumalta kirjastosta. Kirja on Näerahon uudempaa tuotantoa (2004). Verrattuna kirjaan Jälleensyntyminen tämä on huomattavasti maltillisempi teos, vaikka samanlaisten teemojen äärellä ollaan.

Näeraho esittelee mm. intialaisissa tekstien sisältämää mielenfilosofiaa ja tekee huomioita siitä, miten ne poikkeavat aika yllättävilläkin tavoilla länsimaisesta keskustelusta. Hän kirjoittaa myös sairaalapotilaitten kuolemanrajakokemuksista sekä pyrkii hakemaan oikeutusta emergentismille, eli teorialle, jonka mukaan aineeton mieli emergoituu aineesta. Kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta muistaakseni kirjassa oli nämä kolme osaa. Joka tapauksessa päätavoitteena tuntui olevan avata ajattelua, jossa mieli voidaan ymmärtää aineesta irralliseksi olioksi. Kirjasta jäi minulle kuitenkin jotenkin hajanainen olo. Enemmänkin tunnusteleva teos, jossa ei esitetty mitään hiottua argumenttia.

Erityisesti jäin ihmettelemään, miksi Näreaho otti esille ainoastaan kuolemanrajakokemukset todistusvoimaisina ilmiöinä mielen ja ruumiin eriytyneestä suhteesta verrattuna Jälleensyntyminen teokseen. Tarkoittaako tämä, että Näreaho ei pidä enää aikaisemmassa kirjassaan esittelemiään tapauskertomuksia yhtä vakuuttavina kuin kuolemanrajakokemuksia? Eikö niillä ole samanlaista tieteellistä painoarvoa? Olisi kiinnostavaa tietää, mitä Näreaho ajattelee tällä hetkellä.

Kirja on vaikeaselkoisempi kuin Jälleensyntyminen. Esimerkiksi vaikeita filosofisia käsitteitä vilisi mukana, eikä niistä aina saanut otetta. Itseäni auttoi, että olen opiskellut mielenfilosofiaa yliopistolla, mutta silti välillä oli vaikeuksia olla varma ymmärsinkö mitä Näreaho haluaa sanoa.

Leo Näreaho: Jälleensyntyminen

Mietin mikä kirja minun kannattaisi lukea, jotta voisin ymmärtää paremmin uskoa jälleensyntymiseen. Tiesin, että jälleensyntyminen on yksi ihmiskunnan suosituimmista uskonnollisista näkemyksistä ja että sillä on pitkät juuret etenkin Intiassa. En ole kuitenkaan koskaan pystynyt näkemään sitä vakavasti otettavana älyllisenä kilpailijana ateismin, kristinuskon tai islaminkaan kanssa.

Ystäväni suositteli Leo Näreahon kirjaa Jälleensyntyminen (1995). Näreaho on tällä hetkellä etiikan ja uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistolla. En tiedä mikä oli hänen asemansa kirjan kirjoittamisen aikoihin.

Kirjassaan Näreaho ei pelkästään esittele jälleensyntymisuskon historiaa tai pyri pelkästään kuvailemaan sen piirteitä. Hän esittelee perusteita ja todistusaineistoa uskomuksen puolesta. Yleensä tämän suuntaiset kirjat tunuvat lähinnä höpsöiltä tai näennäistieteellisiltä, mutta Näreahon kirja onnistuu olemaan hämmentävän vetoava tieteellisesti valveutuneellekin lukijalle. Kirja yllätti positiivisesti selkeydellään ja johdonmukaisuudellaan. Ansiona pidettäköön, että se sai kristityssä lukijassa aikaan ahdistavia pohdintoja oman katsontakannan totuudesta. Tämä on mielestäni merkki hyvästä argumentoinnista ja luottamusta herättävästä todistusaineiston esittelystä.

Kirja esittelee jälleensyntymisuskon historiaa ja erilaisia tapauskertomuksia jälleensyntymiseen liittyen. Lisäksi Näreaho käsittelee jälleensyntymiseen liittyviä filosofisia kysymyksiä hienosti ja mielestäni aika tasapainoisesti. Hän ei sorru liialliseen yksisilmäisyyteen, vaikka vaikuttaa selvästi olevan jälleensyntymisuskon puolella tässä kirjassaan. Kirjan vaikuttavinta ja samalla hankalinta antia ovat erilaiset tapauskertomukset jälleensyntymiseen liittyen. Vaikka ne kirjassa onkin esitelty vakuuttavasti ja viitteitä on annettu, niin niiden todistuarvoa on vaikea arvioida ilman tarkempaa perehtymistä.

Joka tapauksessa suosittelen lukemaan tämän kirjan, jos aihealue kiinnostaa. Tämä on suomalaisen älykön kirjoittama kirja ja siitä syystä vedonnee hyvin suomalaiseen lukijaan. Kirja esitystapa ja kieli on selkeää.

David Bentley Hart: Ateismin harhat

Tämä kirja on paska. Näkeehän sen jo nimestäkin. Eikö ole käsitteellinen ristiriita laittaa sanat ateismi ja harhat tällä lailla yhteen? Hart ei ilmeisesti ymmärrä mitään ateismista. Näin ainakin on, jos on uskominen Suomi24:n keskustelupalstaa.

Tällaisiin väärinkäsityksiin voi päätyä, jos ei tutustu siihen mitä herjaa. Hart pyrkii kitkerällä otteella osoittamaan, että nykyiset ateismin puolustajat ovat syyllistyneet juuri tämän tapaiseen sivistymättömien väärinkäsitysten viljelemiseen koskien kristinuskon sisältöä ja vaikutusta kulttuuriin. Ensin hutkitaan, eikä senkään jälkeen tutkita.

Tuleeko sinulle mieleen ainoastaan pimeä keskiaika, inkvisitio, noitavainot, likainen valtapeli, uskoon pakottaminen, tekopyhyys ja tieteen vastustaminen, kun puhutaan kristillisen kirkon historiasta? Jos näin on, olet ollut tekemisissä yksisilmäisen ateistisen propagandan kanssa, joka ei ainoastaan ole virheellistä vaan täysin näkökyvytöntä, väittää Hart. Eikä ainoastaan väitä, vaan esittää väitteilleen vakuuttavia todisteita. Eikä ainoastaan tätä, vaan tarjoaa vaihtoehdoksi näkemystä, joka on tasapainoinen, harkittu ja ainakin itselleni mullistava. Mullistus ei koske sitä, että ajatukseni kristinuskon sisällöstä olisi suuresti muuttunut. Kyse on siitä, kuinka kristinusko on toiminut ja vaikuttanut kulttuuriin; mitä sillä on ollut vastassaan ja millaisia voittoja se on saavuttanut - asioita, joista en joko tiennyt tai joille olen ollut sokea.

Totta puhuakseni en ole pitkää aikaan lukenut mitään näin vaikuttavaa ja ravistelevaa. David Bentley Hart osoittaa hämmästyttävää filosofian, teologian, kirjallisuuden, tieteen ja kulttuurin tuntemusta. Tämä antaa hänen kirjalleen painoarvoa, joka pakottaa ottamaan sen vakavasti. En ole koskaan voinut suositella kristillistä kirjaa (jos tätä nyt voi kristilliseksi kutsua) näin varauksettomasti kaikille uskontokeskustelusta kiinnostuneille. Kirjasta voi tosin olla vaikea saada kaikkea irti, jos ei omaa kohtalaista yleissivistystä. Hyödyksi on nykyisen uskontodebatin, filosofian, teologian ja historian tuntemus. Varoituksena uusateismin Neljän Ratsumiehen (Dawkins, Dennet, Hitchens, Harris) ihailijoille huomautan myös, että ateistiset tunteesi voivat tulla loukatuiksi. Kirja on paikoin äärimmäisen sarkastinen ja provosoiva. Tosin kyseessä ei ole naiivi yritys osoittaa kristinuskon totuutta. Hart pyrkii ainoastaan palauttamaan ateistit ruotuun ja tämä palauttaminen tehdään Nietzschen hengessä turhia kursailematta. Käännös on loistavaa, sujuvaa suomea.

Olen niin tämän kirjan innostama, että olen valmis tilaamaan sen sinulle postilähetyksenä omaan laskuuni. Olisi mukava, jos annat kirjan eteenpäin lukemisen jälkeen, mutta se ei ole ehto. Tämä tarjous on tarkoitettu ensisijaisesti tutuilleni, mutta jos olet satunnainen blogini lukija, niin kysäise. Ota minuun yhteys laittamalla kommentti tai sähköposti.

Augustinus: Kirjeitä sisarille

Kirkkoisä Augustinuksen kirjoittamia kirjeitä seurakunnan naisille. Augustinus toimi piispana Hippoksen pitäjässä Pohjois-Afrikassa 300-400-luvulla. Tämä pieni ja ihastuttava kirjanen avaa mielenkiintoisen ja elämänmakuisen näkymän varhaisen seurakunnan elämään. Kirja on nopea lukea, mutta hyvin sisältörikas. Augustinuksen teksti on erittäin sujuvaa ja hämmästyttävän vivahteikasta. Myös tasavertainen ja kunnioittava asennoituminen naisiin yllättää. Käännös on luettavuudeltaan erinomainen.

Suosittelen erityisesti kaikille kirkon ja kristinuskon historiasta sekä teologiasta kiinnostuneille. Vasta alkuperäisiä lähteitä lukemalla historia ja sen henkilöt tulevat eläviksi.

Paul Brunton: Meditaatio ja karma

Kirja on sisältää lyhyitä otteita Paul Bruntonin kirjoituksista. Ajatus karmasta ja jälleensyntymisestä on hämmentänyt minua. Kirja antoi minulle paljonkin ajatuksia, niihin liittyen. Selkeys ei kuitenkaan lisääntynyt, johtuen varmasti kirjan sirpaleisesta muodosta. Huomasin, että Brunton ei näyttänyt myöskään hallinneen kristillistä teologiaa ja ilmaisi ohimennen tuohtumustaan judeokristillistä teologiaa kohtaan mielestäni oudoin perustein. Olisi mukavaa jatkossa lukea kunnollinen sivistynyt yhtenäisesitys karmasta. Onko sellaista? Otan vinkkejä vastaan.

En suosittele kirjaa, jos et ole erityisesti kiinnostunut Paul Bruntonin ajattelusta. Tässäkin tapauksessa varmaan kannattaa ottaa kokonainen kirja käteen eikä kahlata läpi sekalaista kokoelmaa lyhyitä katkelmia.